NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
1§. Yhdistyksen nimi on SOLI, Soitinmusiikkiliitto ry.
Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja sen kieli on suomi.
Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä SOLI ja SULASOL, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y:stä nimeä SULASOL.
TARKOITUS JA TOIMINTA
2§. SOLI, joka liittyy itsenäisenä elimenä SULASOLin järjestörakenteeseen, toimii soitinmusiikkia harrastavien yhdistysten yhdyssiteenä ja edustajana, herättää kiinnostusta soitinmusiikkiin sekä edistää ja tukee soitinmusiikin harrastuksen leviämistä ja kehittämistä. SOLI kiinnittää erityistä huomiota nuorison keskuudessa tapahtuvaan toimintaan, jota varten liiton yhteydessä toimii erillinen nuorisojaosto.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi SOLI:
- pyrkii herättämään kiinnostusta soitinyhtyeiden perustamiseksi
- pyrkii neuvonta-, valmennus- ja koulutustoimin kohottamaan soitinmusiikkiharrastuksen taiteellista tasoa
- järjestää yhteisesiintymisiä, kurssi- ja koulutustilaisuuksia sekä opintomatkoja
- ylläpitää ja kehittää muiden vastaavien koti- ja ulkomaisen järjestöjen kanssa harjoitettavaa yhteistyötä
- toimeenpanee erilaisia soitinmusiikkitilaisuuksia ja -juhlia, hankkii ja kehittää alan uutta ohjelmistoa ja ollen yhteydessä viranomaisiin tekee esityksiä ja antaa lausuntoja toimialansa kaikinpuoliseksi kehittämiseksi.
TOIMINNAN TUKEMINEN
3§. Toimintansa tukemiseksi SOLI hankittuaan tarvittaessa asianomaisen viranomaisen luvan
- ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja
- järjestää keräyksiä ja arpajaisia
- hankkii varoja harjoittamalla kustannus- ja julkaisutoimintaa sekä majoitus- ja ravitsemusliikettä
- voi omistaa kiinteistöjä ja arvopapereita sekä
- perustaa rahastoja.
JÄSENET
4§. SOLIn varsinaisiksi jäseniksi voi SOLIn hallitus hyväksyä yhdistysrekisteriin merkityn soitinmusiikkia harrastavan yhdistyksen, joka on SULASOLin jäsen.
Jäsenyhdistyksen säännöt ja niihin tehtävät muutokset on asetettava SOLIn hallituksen hyväksyttäviksi.
KANNATTAJAJÄSEN
5§. SOLIn hallitus voi hyväksyä SOLIn kannattajajäseneksi sellaisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka haluaa tukea SOLIn toimintaa ja tarkoitusperien toteuttamista. Kannattajajäsenillä ei ole SOLIn kokouksissa äänioikeutta.
KUNNIAJÄSEN
6§. SOLIn kunniajäseneksi voi SOLIn liittokokous hallituksen esityksestä kutsua henkilön joka on erittäin ansiokkaasti toiminut SOLIn tarkoitusperien hyväksi.
KUNNIAPUHEENJOHTAJA
SOLIn kunniapuheenjohtajaksi, jona voi olla kerrallaan vain yksi henkilö, voi liittokokous hallituksen esityksestä kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut toimiessaan SOLIn puheenjohtajana. Päätöksen kunniajäsenen tai kunniapuheenjohtajan kutsumisesta tulee olla yksimielinen.
Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä on SOLIn kokouksissa äänioikeus.
JÄSENEN EROAMINEN
7§. Jäsen voi erota SOLIsta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti liittokokouksen pöytäkirjaan.
Jäsenen, joka on eronnut SULASOLista, on erottava SOLIsta.
Hallitus voi erottaa jäsenen, joka huomautuksesta huolimatta toimii vastoin SOLIn sääntöjä tai tarkoitusperiä tai on jättänyt täyttämättä sääntöjen ja liittokokouksen tai hallituksen päätösten mukaiset velvoitteet.
Erottamispäätöksestä on jäsen 30 päivän kuluessa siitä tiedon saatuaan oikeutettu kirjallisesti vetoamaan liittokokoukseen.
MAKSUT JA VELVOITTEET
8§. Varsinaiseksi jäseneksi liittoon hyväksytyn on määräaikaan mennessä suoritettava liittokokouksen määräämä liittymismaksu sekä vuosittainen jäsenmaksu. Kunniapuheenjohtajalta ja kunniajäseneltä ei em. maksuja peritä. Kannattajajäsenen em. maksut määrää hallitus.
TOIMITTEET
9§. Jäsenen tulee tammikuun loppuun mennessä toimittaa SOLIlle
- luettelo soitinryhmittäin edellisen vuoden jäsenistä
- päättyneen vuoden toiminta- ja tilikertomukset
- tiedot virallisista toimielimistä ja -henkilöistä
- muut mahdolliset tarpeelliset tiedot, joita SOLI pyytää.
TOIMIELIMET
10§. SOLIn toimielimet ovat liittokokous, hallitus ja sen asettamat valiokunnat sekä SOLIn toimisto.
LIITTOKOKOUS
11§. Varsinainen liittokokous pidetään vuosittain ennen maaliskuun loppua hallituksen lähemmin määräämänä ajankohtana.
Ylimääräinen liittokokous pidetään edellisen liittokokouksen määräämänä aikana tai milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tahi milloin vähintään kolmasosa liiton jäsenistä sitä ilmoitettua tarkoitusta varten hallitukselta kirjallisesti pyytää.
LIITTOKOKOUKSEN KOOLLE KUTSUMINEN
12§. Liittokokouksen kutsuu koolle liiton hallitus ilmoittamalla siitä SULASOL-lehdessä tai kirjeellisesti jokaiselle liiton jäsenelle vähintään kahta viikkoa ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltäväksi tulevat asiat.
Liittokokouksen avaa liiton puheenjohtaja. Kokoukselle on valittava puheenjohtaja, sihteeri, pöytäkirjan tarkistajat ja ääntenlaskijat.
EDUSTAJAT LIITTOKOKOUKSESSA
13§. Kukin varsinainen jäsen on oikeutettu lähettämään liittokokoukseen yhden edustajan jokaista alkavaa kahtakymmentäviittä (25) jäsentänsä kohti, joista on edellisen vuoden loppuun mennessä suoritettu SOLIlle jäsenmaksu.
Kullakin edustajalla on yksi (1) ääni, mutta edustaja voi valtakirjalla äänestää kaikilla yhdityksensä äänillä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli yhdistyslaissa tai näissä säännöissä ei ole toisin määrätty.
Äänten jakaantuessa tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, henkilövaaleissa kuitenkin arpa. Vaaleissa on käytettävä lippuäänestystä, jos yksikin edustaja sitä vaatii.
LIITTOKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT
14§. Varsinaisessa liittokokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- esitetään päättyneen toimintavuoden kertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajain niistä antama lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös
- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
- määrätään palkkioiden ja korvausten sekä jäsenmaksujen ja kannattajajäsenmaksujen suuruus seuraavaksi kalenterivuodeksi
- hyväksytään seuraavan kalenterivuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio
- toimitetaan liiton puheenjohtajan vaali
- vahvistetaan hallituksen jäsenten lukumäärä alkavaksi toimikaudeksi
- toimitetaan hallituksen jäsenten vaali
- valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä
- valitaan liiton edustajat varamiehineen SULASOLin elimiin ja muihin järjestöihin, joissa liitto on virallisesti edustettuna
- käsitellään muut hallituksen esittämät asiat tai jäsenen hallitukselle ennen tammikuun 15 päivää tekemät esitykset joista hallitus antaa lausuntonsa kokoukselle.
HALLITUS
15§. SOLIn hallitukseen kuuluu liittokokouksen vuodeksi kerrallaan valitsemina puheenjohtajan lisäksi 6-12 jäsentä, jotka pyritään valitsemaan huomioonottaen maan eri osat ja eri yhtyemuodot.
Hallituksen puheenjohtajaa kutsutaan liiton puheenjohtajaksi.
HALLITUKSEN TEHTÄVÄT
16§. Hallituksen tehtävänä on yhdistyslaissa ja muualla näissä säännöissä mainittujen velvollisuuksien lisäksi
- huolehtia yhdistyksen toiminnasta sääntöjen mukaisesti ja toteuttaa liittokokouksen päätökset
- kutsua koolle liittokokous sekä valmistella sille esitettävät asiat
- valita 14§ rajoituksin SOLIn edustajat eri yhteisöihin ja tilaisuuksiin ja edustaa SOLIa viranomaisissa
- myöntää liittokokouksen vahvistamien sääntöjen mukaisesti SOLIn ansio- ja kunniamerkit sekä muut huomionosoitukset ja
- hoitaa muut SOLIn toimintaa edistävät tehtävät.
TOIMIHENKILÖIDEN VALITSEMINEN
17§. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuolelta sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarpeelliset toimihenkilöt sekä määrää heidän palkkionsa.
Hallitus voi asettaa avukseen tarpeellisiksi katsomiaan valiokuntia ja määrätä näiden tehtävät.
HALLITUKSEN KOKOONTUMINEN
18§. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä.
Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni.
NIMEN KIRJOITTAMINEN
19§. SOLIn nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä jonkun hallituksen jäsenen tai hallituksen valitseman toimihenkilön kanssa.
TOIMINTA- JA TILIKAUSI SEKÄ TILINTARKASTUS
20§. Liiton toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi.
Tarkastusta varten on hallituksen toimintakertomus, liittokokouksen, hallituksen ja eri valiokuntien pöytäkirjat sekä liiton tilit annettava tilintarkastajille helmikuun 15 päivään mennessä ja on näiden annettava tarkastuslausuntonsa hallitukselle helmikuun loppuun mennessä.
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
21§. äitä sääntöjä voidaan muuttaa liittokokouksen päätöksellä, mikäli päätöstä puoltaa vähintään 3/4 kokouksessa annetuista äänistä.
Asiasta on mainittava kokouskutsussa.
SOLIN PURKAMINEN
22§. SOLIn purkamiseen vaaditaan kahden peräkkäisen vähintään kuukauden väliajoin pidetyn liittokokouksen yhtäpitävät päätökset, joiden puolesta on annettu vähintään 5/6 annetuista äänistä.
SOLIn purkautuessa luovutetaan sen varat SULASOL, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y:n käytettäväksi Soitinmusiikkiliiton tarkoitusperien toteuttamiseksi. Jos SULASOLia ei tuolloin enää ole, päättää viimeinen liittokokous varojen käytöstä em. tarkoitusperien hyväksi.
23§. Muissa kohdin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.